Tukijat

Helena Ranta

Kansalaisvaltuuskunnan johtaja

Helena Ranta

Helena Ranta on se henkilö, jonka olemme tottuneet näkemään uutisissa, kun konfliktialueella tutkitaan joukkohautaa tai kun jossakin päin maailmaa tunnistetaan luonnonkatastrofin uhreja.

Hammaslääketieteen tohtori, professori Ranta tunnetaan Suomessa ja maailmalla useiden oikeuslääketieteellisten tutkijaryhmien johtajana. Rannan panos ihmisoikeusloukkausten tutkinnassa ja uhrien tunnistamisessa on ollut merkittävä muun muassa Bosniassa, Kosovossa, Irakissa ja Tshetsheniassa sekä Estonian onnettomuudessa ja Aasian tsunamikatastrofissa.

”Olen tutustunut Pekka Haavistoon maailman konfliktialueilla ja luotan hänen kykyynsä toimia Suomen parhaaksi. Olen iloinen, että niin monet arvostamani henkilöt ovat mukana kansalaisvaltuuskunnassa”, toteaa Helena Ranta.

  • Pekka Haavisto omaa poikkeuksellisen kyvyn eheyttää henkistä ilmapiiriä, yksilöitäkin. Hän ei ole ketään vaastaan, vaan meidän kaikkien puolesta.

    Katariina Souri
  • Minulle kysymys on suvaitsevaisuudesta - tulevaisuudesta, jossa opetamme omilla arvoillamme tulevatkin sukupolvet taistelemaan paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Haluan että lapseni saavat elää aidosti monikulttuurisessa, hyväksyvässä ja avoimessa Suomessa. Inhimillisemmän Suomen puolesta. Siksi Pekka Haavisto.

    Maria Jungner
  • Haavisto ei vedä suuren valtiomiehen roolia. Kun on pätevä, ei tarvitse esittää eikä peitellä mitään. Avarasydäminen, rohkea Suomi tarvitsee näköisensä presidentin.

    Antti Nylén
  • Nuorten syrjäytyminen on vakava uhka ja inhimillisesti väärin. Tämä on Pekka Haavistolle yksi tärkeimmistä asioista. Hän näkee nuorissa Suomen tulevaisuuden. Minä näen hänessä Suomen seuraavan presidentin.

    Samuli Edelmann
  • Arvostan Pekka Haaviston työtä rauhan ja konfliktien ratkaisemisen eteen. Hänellä on kyky kuunnella, ymmärtää ja tulla koko kansan presidentiksi. Vierastan vihreää ympäristöfundamentalismia, mutta onneksi Pekka on toista maata - avaraa sellaista.

    Atte Korhola
  • Pekka Haavisto on oikea ehdokas jatkamaan Koiviston, Ahtisaaren ja Halosen aloittamaa laajentuvan kansainvälisyyden ulkopolitiikkaa. Se on presidentin ydintehtävä. Liberaalina mutta vastuullisena, sovittelevana mutta lujana hän on kansakuntansa näköinen ja tapainen.

    Pekka Sutela
  • Henkisesti pahoinvoiva Suomi tarvitsee eteensä uudenlaisen johtajan. Rauhantekijän, joka pystyy rakentamaan siltoja kuilujen ylitse ja luomaan innostavaa keskustelua vihan, pelon ja katkeruuden lietsonnan paikalle. Haluan maallamme olevan inhimillisyyden ja toivon kasvot. Siksi äänestän Pekka Haavistoa.

    Anssi Kela
  • En kaipaa johtajaa joka haikailee menneeseen, enkä liioin arroganttia yläpuolelle asettujaa. Olisi suurenmoista kulkea suomalaisena etulinjassa ja luottaa presidenttiin jolla on rohkeutta ja ymmärrystä toimia oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

    Mikko Kuustonen
  • Suomessa ei tarpeeksi ymmärretä, kuinka valtavan positiivinen maine Pekalla on kansainvälisesti. Minulle hän edustaa sitä oikeaa Suomea – edistyksellistä, keskustelevaa, arvostettua. Fiksu mies. Kunnioitan syvästi.

    Neil Hardwick
  • Pekka Haavisto suhtautuu Nato-jäsenyyteen huomattavasti suopeammin kuin minä, mutta toisaalta - ei presidentin tarvitse olla kaikesta kanssani samaa mieltä! Haavisto on tehnyt vaikuttavaa rauhanvälitystyötä viimeksi Afrikan kriiseissä. Tällainen rauhanosaaminen sopii Suomen presidentille erinomaisesti.

    Johanna Korhonen
  • Pekka on sovinnon ja suvaitsevaisuuden hieno keulakuva.

    Rauli Virtanen
  • Pekka on mielestäni luotettavin ja kansainvälisin edustaja seuraavaksi Suomen presidentiksi.

    Lauri Ylönen
  • Pekka Haaviston on hankkinut vankan työkokemuksen maailman kriisialueilla. Tämä kokemus kertoo myös pelottomuudesta, rohkeudesta ja kyvystä tarttua toimeen, kun on tarve - kaikki ominaisuuksia joita toivon presidentillä olevan. Kriisialuekokemuksesta on hyötyä myös kotimaassa: kriisejä on täälläkin ja niihin tarvitaan Haaviston kaltaisen suurisydämisen ihmisen osaamista.

    Sofi Oksanen
  • Pekka Haaviston Suomessa kaikilla on hyvä hengittää!

    Kyösti Suokas

2. kierroksella mukaan liittyneet tukijat lista päivitetty 2.2

Politiikka ja yhteiskunta

  • Eva Kuntsi, kunnallisvaltuutettu, (sd.)
  • Kauko Virtanen, kunnallisvaltuutettu, (sd.)
  • Satu Taiveaho, toimitusjohtaja, Sininauhaliitto
  • Camilla Weckström, kunnallisvaltuutettu, (rkp)
  • Janina Sundbäck, kunnallisvaltuutettu, (rkp)
  • Bo Melander, kunnallisvaltuutettu, (rkp)
  • Lauri Haarahiltuinen, kaupunginvaltuutettu, (sd.)
  • Lauri Kangas, suurlähettiläs
  • Tuula Peltonen, kansanedustaja, (sd.)
  • Elisabeth Rehn
  • Tapani Brotherus, suurlähettiläs
  • Kaj Bärlund, kaupunginhall. pj. (sd.)
  • Esko Helle, valtiopäiväneuvos (vas.)
  • Pekka Kujasalo, suurlähettiläs
  • Tauno Kääriä, suurlähettiläs
  • Glen Lindholm , suurlähettiläs
  • Ilkka Ristimäki, suurlähettiläs
  • Holger Rotkirch, suurlähettiläs
  • Erkki Tuomioja. ulkoministeri (sd.)
  • Satu Taavitsainen, valtuustoryhmän pj. (sd.)
  • Matti Ahde, ent. kansanedustaja (sd.)
  • Eva Biaudet, vähemmistövaltuutettu (rkp)
  • Jouni Gustafsson, toiminnanjohtaja (sd.)
  • Marko Haakana, kaupunginhall. jäsen (sd.)
  • Herkku Hernesniemi, kaupunginvaltuutettu (skp)
  • Arja Juvonen, kansanedustaja (ps.)
  • Markku J. Jääskeläinen, johtaja TELA
  • Timo Kontio, pj. Demarinuoret
  • Juha Kähärä, piirijohtaja SDP
  • Sirkka-Liisa Kähärä, valtuustoryhmän pj. (sd.)
  • Antti Lindtman, kansanedustaja (sd.)
  • Silvia Modig, kansanedustaja (vas.)
  • Markus Mustajärvi, kansanedustaja (vas.)
  • Birgitta Muukkonen, kaupunginhall. pj. (sd.)
  • Riitta Myller, kansanedustaja (sd.)
  • Sirpa Paatero, kansanedustaja (sd.)
  • Juha Peltonen, päätoimittaja Uutispäivä Demari
  • Kaisa Penny, pj. Euroopan demarinuoret
  • Aino Pietarinen, päätoimittaja, SAK:n Palkkatyöläinen
  • Tero Rönni, ent. kansanedustaja (sd.)
  • Mirkka Vainikka, varavaltuutettu (sd.)
  • Matti Tukiainen, työ- ja elinkeinojohtaja SAK
  • Annika Saarikko, varapuheenjohtaja Keskusta
  • Tatja Karvonen, ent. kansanedustaja (kesk.)
  • Seppo Kinnunen, järjestösihteeri PAU
  • Säde Tahvanainen, ohjelmapäällikkö SDP
  • Tarja Filatov, kansanedustaja (sd.)
  • Kaarin Taipale, kaupunkitutkija (sd.)
  • Minna Vierikko, järjestösihteeri (sd.)
  • Eila Tiainen, kansanedustaja (vas.)
  • Reijo Paananen, viestintäpäällikkö SAK
  • Nasima Razmyar, poliittinen avustaja (sd.)
  • Jukka Kivimäki, kaupunginvaltuuston vpj. (vas.)
  • Ulla Perämäki, K-S:n piirin puheenjohtaja (sd.)
  • Esa Suominen, hallintopäällikkö PAM
  • Jan-Mikael Hakomäki, kaupunginvaltuutettu (vas.)
  • Unto Vesa, emeritustutkija (sd.)
  • Kristiina Ruuskanen, varapj. Keskustanaiset
  • Susanna Haapalainen, puheenjohtaja SAKKI ry
  • Juhani Aro, uutispäällikkö Uutispäivä Demari
  • Tero Ponto, piiripuheenjohtaja Vasemmistoliitto
  • Marjatta Stenius-Kaukonen, kaupunginvaltuuston vpj. (vas.)
  • Hilkka Ahde, viestintäpäällikkö AKT
  • Arja Alho, päätoimittaja
  • Tarja Filatov, kansanedustaja (sd.)
  • Maria Guzenina-Richardson, peruspalveluministeri (sd.)
  • Yrjö Hakanen, puheenjohtaja SKP
  • Maria Jungner, kaupunginvaltuutettu (sd.)
  • Liisa Jaakonsaari, Euroopan parlamentin jäsen (sd.)
  • Jukka Järvinen, kaupunginvaltuutettu (sd.)
  • Petri Kalmi, kunnanvaltuuston pj. (kesk.)
  • Aki Karjalainen, puheenjohtaja Kajaanin keskusta
  • Saija Karnisto, kaupunginvaltuutettu (sd.)
  • Krista Kiuru, asunto- ja viestintäministeri (sd.)
  • Laura Kolbe, valtuustoryhmän pj. (kesk.)
  • Hanna Kuntsi, yht. kuntasuhteiden vastaava PAM
  • Maija Kuntsi, järjestösihteeri (demarinuoret)
  • Tuija Linna-Pirinen, edustajiston pj JHL
  • Vesa Mauriala, puheenjohtaja, Raideammattilaisten yhteisjärjestö JHL
  • Outi Ojala, kaupunginvaltuutettu (vas.)
  • Aino-Kaisa Pekonen, kansanedustaja (vas.)
  • Susanna Rahkonen, poliitikko (sd.)
  • Ann Selin, puheenjohtaja PAM
  • Minna Sirnö, kaupunginvaltuutettu (vas.)
  • Tarja Tallqvist, kaupunginvaltuutettu (sd.)
  • Pilvi Torsti, ministerin eritysavustaja (sd.)
  • Nils Torvalds, valtuustoryhmän pj. (rkp)
  • Kari Uotila, kansanedustaja (vas.)
  • Timo Vallittu, puheenjohtaja TEAM
  • Pekka Vilkuna, maanviljelijä (kesk.)
  • Erkki Virtanen, kansanedustaja (vas.)
  • Monika Zakowski, kunnanvaltuutettu (rkp)

Kulttuuri

  • Christian Sandström, ohjaaja-näyttelijä
  • Paavo Westerberg, näytelmäkirjailija-ohjaaja
  • Johanna Lecklin, kuvataiteilija
  • Eija Ahvo, näyttelijä-ohjaaja
  • Timo Heino, kuvataiteilija
  • Kalle Holmberg, elokuvaohjaaja
  • Ritva Holmberg, ohjaaja-käsikirjoittaja
  • Suvi Isotalo, lauluntekijä
  • Riitta Jalonen, kirjailija
  • Olli Jalonen, kirjailija
  • Kenneth Kvarnström, taiteilijaprofessori
  • Markus Kåhre, kuvataiteilija
  • Antti Laitinen, kuvataiteilija
  • Taisto Kari Juhani Oksanen, näyttelijä
  • Pasi Pauni, valokuvaaja
  • Jotaarkka Pennan, ohjaaja
  • Kimmo Pohjonen, haitaritaiteilija
  • Aliisa Pulkkinen, näyttelijä
  • Heli Rekula, professori
  • Miina Savolainen, valokuvaaja-sosiaalikasvattaja
  • Mari Sunna, kuvataiteilija
  • Vesa Wallgren, näyttelijä-ohjaaja
  • Harri Haanpää, kustannustoimittaja
  • Kirsi Kivivirta, keramiikkataiteilija
  • Harri Kuorelahti, taiteellinen johtaja
  • Reita Lounatvuori, kääntäjä
  • Marjatta Nuorteva, kuvataiteilija
  • Reetta Ristimäki, teatterijohtaja
  • Riitta Sourander, valokuvaaja-yrittäjä
  • Caj Westerberg, kirjailija
  • Jari Sillanpää, muusikko
  • Pasi Heikura, alivaltiosihteeri
  • Riku Nieminen, näyttelijä
  • Henrik "Iso H" Rosenberg, rap-artisti
  • Esko Salminen, näyttelijä
  • Aino Seppo, näyttelijä
  • Erna Aaltonen, keraamikko
  • Markus Aho, tuottaja
  • Marja-Leena Airaksinen, taiteilija
  • Aki "Aksu" Ala-Kokko, muusikko
  • Birgitta Ara, kuvanveistäjä
  • Markku Haussila, tanssija-näyttelijä
  • Jonna Järnefelt, näyttelijä
  • Ville Kangas, säveltäjä
  • Vera Kiiskinen, näyttelijä-käsikirjoittaja
  • Janne Kinnunen, näyttelijä
  • Hanna Kirjavainen, ohjaaja
  • Tuula Korolainen, kirjailija
  • Ritva Kovalainen, valokuvataiteilija
  • Heta Kuchka, kuvataiteilija
  • Sanna Kurki-Suonio, muusikko
  • Rakel Kuukka, valokuvataiteilija
  • Marko Lampisuo, kuvataiteilija
  • Tiina Lepistö, käsikirjoittaja
  • Unto Nuora, tanssija
  • Annika Poijärvi, näyttelijä
  • Arja Raatikainen, koreografi
  • Mikko Rasila, näyttelijä-koreografi
  • Mirkka Rekola, kirjailija
  • Tarjalotta Räikkä, näyttelijä
  • Henri Sarajärvi, tanssija
  • Kimmo Sarje, kuvataiteilija
  • Seela Sella, näyttelijä
  • Johanna Sinisalo, kirjailija
  • Jaakko Syrjä, kirjailija
  • Tuula-Liina Varis, kirjailija
  • Helena Vierikko, näyttelijä
  • Riikka Virtanen, teatteri-maskeeraaja
  • Pirjo Yli-Maunula, tanssitaiteilija
  • Pauli Hanhiniemi, muusikko
  • Silja Rantanen, kuvataiteilija
  • Sonja Lumme, muusikko
  • Henri Otto Donner, säveltäjä
  • Elina Kiikku, teatteriohjaaja-kirjailija
  • Ari "Paska" Peltonen, toimittaja-muusikko
  • Kirsti Simonsuuri, kirjailija-tutkija
  • Pirkko Hämäläinen, näyttelijä
  • Timo Tolkki, muusikko
  • Camilla Moberg, teollinen muotoilija
  • Aija Rouhiainen, designer
  • Heli Hiltunen, kuvataiteilija
  • Jorma Puronen, valokuvaaja
  • Anu Tuominen, kuvataiteilija
  • Henry Wuorila-Stenberg, kuvataiteilija
  • Jaakko Niemelä, kuvataiteilija
  • Katariina Souri, kuvataiteilija
  • Hanna-Leena Heiska, kuvataiteilija
  • Vappu Rossi, kuvataiteilija
  • Katja Tukiainen, kuvataiteilija
  • Matti Hagelberg, sarjakuvataiteilija
  • Marika Mäkelä, kuvataiteilija
  • Janne Laine, kuvataiteilija
  • Kiba Lumberg, kuvataiteilija
  • Carolus Enckell, kuvataiteilija
  • Anne Koskinen, kuvataiteilija
  • Kjell Westö, kirjailija
  • Sami Saikkonen, tanssija
  • Pekka Nuru, tuottaja
  • Maija Vilkkumaa, muusikko
  • Miika Nousiainen, kirjailija
  • Minttu Mustakallio,näyttelijä
  • Aku Louhimies, ohjaaja
  • Jasmin Hamid, näyttelijä
  • Katja Küttner, näyttelijä
  • Lotta Lehtikari, näyttelijä
  • Kärtsy Hatakka, muusikko
  • Dome Karukoski, ohjaaja
  • Kari Mattila, näyttelijä-ohjaaja
  • Hannu Raittila, kirjailija
  • Leena Lander,kirjailija
  • Samuli Edelmann, näyttelijä
  • Päivi Istala, toimittaja-ohjaaja
  • Rauli Nordberg, taiteilija
  • Eero Milonoff, ohjaaja
  • Eicca Toppinen, muusikko
  • Irina Krohn, toimitusjohtaja Suomen Elokuvasäätiö
  • Laura Malmivaara, näyttelijä
  • Pekka Kuusisto, muusikko
  • Peter Franzén, näyttelijä
  • Zaida Bergroth, ohjaaja
  • Alpo Aaltokoski, tanssija
  • Laura Birn, näyttelijä
  • Elina Brotherus, valokuvaaja
  • Axel "Paradise Oscar" Ehnström, muusikko
  • Aarre Elo, viihteen monitoimimies
  • Heikki "Hector" Harma, muusikko
  • Osku Heiskanen, drag-artisti
  • Outi Heiskanen, kuvataiteilija
  • Aku Hirviniemi, näyttelijä
  • Pirjo Honkasalo, ohjaaja
  • Anna-Leena Härkönen, kirjailija
  • Mikko Ijäs, kuvataiteilija
  • Juho Juntunen, sarjakuvataiteilija
  • Kersti Juva, kääntäjä
  • Kisu Jernström, muusikko
  • Pia Kahila, tanssija
  • Janne Kataja, juontaja
  • Maija Kaunismaa, säveltäjä
  • Edu Kehäkettunen, muusikko
  • Marko Keränen, tanssija
  • Kari Ketonen, näyttelijä
  • Nina Kiiskinen-Honkanen, kirjailija
  • Jussi Kivi, kuvataiteilija
  • Marja Korhola, tanssitaiteilija
  • Mikki Kunttu, valosuunnittelija
  • Atro Lahtela, ohjaaja
  • Leena Lehtolainen, kirjailija
  • Tommi Läntinen, muusikko
  • Rea Mauranen, näyttelijä
  • Lena Meriläinen, näyttelijä
  • Outi Mäenpää, näyttelijä
  • Sinikka Nopola, kirjailija
  • Sara Paavolainen-Jernström, näyttelijä
  • Marja Packalén, näyttelijä
  • Reidar Palmgren, kirjailija-näyttelijä
  • Mari Perankoski, näyttelijä
  • Peter Pihlström, näyttelijä
  • Jasper Pääkkönen, näyttelijä
  • Tiina Raevaara, kirjailija
  • Jukka Rasila, näyttelijä
  • Jani Rasimus, tanssija
  • Kaisa Rastimo, ohjaaja
  • Timo Rautiainen, muusikko
  • Jaana Rinne, sanoittaja-toimittaja
  • Kaija Saariaho, säveltäjä
  • Jaana Saarinen, näyttelijä
  • Sami Saikkonen, tanssija
  • Pirkko Saisio, kirjailija
  • Ritva Siikala, teatteriohjaaja
  • Satu Silvo, näyttelijä
  • Anu Sinisalo, näyttelijä
  • Sanni Siurua, tanssija
  • Miitta Sorvali, näyttelijä
  • Antti Tuisku, muusikko
  • Timo Turpeinen, muusikko
  • Terttu Uhlenius, laulaja
  • Jani Uhlenius, muusikko
  • Kari Väänänen, näyttelijä
  • Herra Ylppö, muusikko

Muut

  • Pekka Perälä, hallintonotaari
  • Jouni Hirvioja maahockeymaajoukkueen, kapteeni
  • Tero Savikuja, BB-asukas 2008
  • Andreas Grönblom, BB-asukas 2008
  • Jari-Matti Kurri, BB-asukas 2008
  • Minna Sara, BB-asukas 2008
  • Satu Tuisku, BB-asukas 2010
  • Ari Soidinmäki, BB-asukas 2005
  • Kaisa-Reeta Kivistö, BB-asukas 2008
  • Niko Saarinen, BB-asukas 2008
  • Harri Huhta-Aho, BB-asukas 2008
  • Ville Kinnunen, BB-asukas 2010
  • Jarmo Uusitalo, BB-asukas 2008
  • Mia Leviö, BB-asukas 2008
  • Hanna Kumlander, BB-asukas 2005
  • Jani Tenhunen, BB-asukas 2010
  • Elli-Noora Lehtovaara, BB-asukas 2010
  • Mia Reijonen, BB-asukas 2006
  • Jenny Justiina Parkkari, BB-asukas 2009
  • Jani Yliviuhkola, BB-asukas 2010
  • Juri Aaltonen, puheenjohtaja, ERTO
  • Maarit Hirvi, pastori
  • Marja-Leena Lahti, sosiaalityöntekijä
  • Seija Lukkala, yrittäjä
  • Timo Simonen, pääsihteri
  • Paula Hohti, yliopistotutkija
  • Tuomas Iisalo, maajoukkuekoripalloilija
  • Esko Kivisaari, varatoimitusjohtaja FK
  • Anne Koivunen, pastori
  • Teemu Laajasalo, pastori
  • Pertti Multanen, dosentti
  • Kaarina Nikunen, mediatutkija
  • Mikko Palonkorpi, tutkija
  • Anu Pankakoski, kulttuurihistorioitsija
  • Anne Raudaskoski, toimitusjohtaja
  • Kirsi Saarikangas, professori
  • Sebastian Sandelin, designer-yrittäjä
  • Amin Asikainen, nyrkkeilijä
  • Teivo Teivainen, maailmanpolitiikan professori
  • Veikko Heinonen, lentoupseeri-majuri evp.
  • Johanna Hietalahti, tutkija
  • Miika Ahola, pappi
  • Tuuli Aitolehti-Kapanen, pappi
  • Meri Ala-Kokko, pappi
  • Laura Assmuth, professori
  • Diana Ball, studioemäntä
  • Sanna Bäckwall, pappi
  • Helena Cederholm, professori
  • Päivi Hasu, akatemiatutkija
  • Airi Heikkinen pappi
  • Nanna Helaakoski, pappi
  • Vesa Hirvonen pappi
  • Veli-Matti Hynninen, kirkkoherra-kolumnisti
  • Tuomo Kahenvirta, pappi
  • Jenni Kahenvirta, pappi
  • Kirsi Kallio, tutkija
  • Miina Karasti, pappi
  • Tea Khalifa, juontaja
  • Mervi Laasanen, psykologi
  • Pekka Lehdes, toiminnanjohtaja
  • Tuija Mustalahti, pappi
  • Milena Parland, journalist
  • Jaana Partti, pappi
  • Juha Petterson, pappi
  • Heli Pruuki, teologian tohtori
  • Liina-Maija Qvist, tutkija
  • Minna Ryckenstein, erikoistutkija
  • Maria Siekkinen, pappi
  • Veli-Matti Tainio, nuorisopsykiatrian ylilääkäri
  • Sofia Tuomenvirta, pappi
  • Tiia Tuovinen, pappi
  • Martti Uotila, yrittäjä
  • Mikko Varis, lääninpoliisineuvos
  • Rene Wilen, yrittäjä
  • Vilppu Huomo, seurakuntapastori
  • Antti Kupiainen, seurakuntapastori
  • Laura Mäntylä, yliopistopappi
  • Outi Lantto, seurakuntapastori
  • Juha Luodeslampi, pastori
  • Mari Järvinen, pastori
  • Eeva Jansson, pastori
  • Kirsi Hiilamo, sairaalapastori
  • Terhi Latvala, kirkkoherra
  • Maria Siekkinen, seurakuntapastori
  • Kari Kanala, kasvatuksen teologi
  • Ulla-Maija Rajakangas, johtaja Finanssialan keskusliitto
  • Stefan Johansson, toimitusjohtaja
  • Heikki Hiilamo, tutkimusprofessori
  • Markku Hedman, professori
  • Bo Lönnqvist, professori emeritus
  • Juhani Karhumäki, professori
  • Satu Tuomisto, malli-juontaja
  • Minna Parikka, muotisuunnittelija
  • Minna Hepburn, muotisuunnittelija
  • Tiia Vanhatapio, muotisuunnittelija
  • Maija Louekari, designer
  • Ossi Heinänen, johtaja YourMove
  • Pieti Poikola, koripallovalmentaja
  • Tiia Hautala, valmennuspäällikkö
  • Tuula Engström, erikoissairaanhoitaja
  • Sakari Kuikka, professori
  • Simo Laitila, kirkkoherra
  • Aila Airas-Laitila, seurakuntapastori
  • Osmo Bullere, pj. Esperanto maailmanliitto
  • Antti Asplund, vaatesuunnittelija
  • Kaj Engström, kirkkoherra
  • Sami Garam, kokki ja kirjailija
  • Nenne Hallman, päätoimittaja
  • Heikki Kahila, toimittaja-tuottaja
  • Tuire Kaimio, eläinnäyttelijöiden kouluttaja
  • Tapani Kiminkinen, lääkäri
  • Jari Kupila, toimituspäällikkö
  • Mikko Lohikoski, yhteysjohtaja Turun kaupunki
  • Hannu Marttila, kulttuuritoimittaja
  • Hannu Ohvo, ent. toiminnanjoht. SASK
  • Osku Pajamäki, tv-tuottaja
  • Mika Pantzar, taloustieteilijä
  • Heikki Patomäki, politiikan tutkija
  • Juha Pentikäinen, uskontotieteen professori
  • Erkki Rantala, ent. Vantaan kaupunginjohtaja
  • Juha-Pekka Ristmeri, tv-tuottaja
  • Juha Roiha, tv- ja radiotoimittaja
  • Pertti Salovaara, radiotoimittaja
  • Sikke Sumari, kokki ja kirjailija

Kansalaisvaltuuskunta, 1. kierroksella mukaan liittyneet tukijat

  • Ahonen Tuula-Maria, VTM, Roska päivässä -liikkeen perustaja
  • Aikio Pekka, saamelaiskäräjien ent puheenjohtaja
  • Anhava Ilona, galleristi
  • Arola Kari, päätoimittaja emeritus
  • Asikainen Risto, kouluttaja, kansalaisaktivisti
  • Backman Lorenz, näyttelijä, juontaja
  • Bakkum Vincent, taiteilija
  • Baltzar Veijo, kirjailija
  • Bardy Aleksi, toimitusjohtaja, Helsinki-Filmi
  • Björklund IC, ent. kansanedustaja
  • Björs Marko, ratsuttaja, valmentaja
  • Böök Mikael, kirjastoaktivisti
  • Chydenius Kaj, säveltäjä
  • Cronberg Tarja, tekniikan ja kauppatieteen tohtori
  • Erat Bruno, professori
  • Eskelinen Jarmo "Elukka", toimitusjohtaja, Forum Virium
  • Freeman, muusikko
  • Friman Rainer, muusikko
  • Garam Karoly, sellotaiteilija
  • Garam Sirkka, kirjailija
  • Halme Mia, dokumenttiohjaaja
  • Haltsonen Susanna, UNICEF-koordinaattori
  • Hardwick Neil, ohjaaja, kirjailija
  • Haro Sulka, johtava suunnittelija, Sulake
  • Havas Sari, näyttelijä
  • Heikkinen Kikke, kehitysjohtaja, Lilith
  • Heinimäki Jaakko, pappi ja tietokirjailija
  • Hilvo Sami, kirjailijat
  • Hirvonen Elina, kirjailija
  • Hoikkala Tommi, VTT, dosentti
  • Huttu-Hiltunen Heikki, ohjaaja, käsikirjoittaja
  • Hyvärinen Nina, tanssija, koreografi
  • Innanen Timo, jalkapallotoimittaja
  • Ismail Atik, valmentaja
  • Isomäki Risto, kirjailija
  • Itkonen Helena, toimittaja, tuottaja
  • Jansson Sophia, hallituksen puheenjohtaja, Moomin Characters Ltd
  • Jarla Pertti, taiteilija, sarjakuvapiirtäjä
  • Jokela Juha, ohjaaja
  • Jääskeläinen Pasi Ilmari, kirjailijat
  • Kajan Maija, gynekologi
  • Kaltiala-Heino Riittakerttu, nuorisopsykiatrian professori
  • Katajamäki Hannu, professori
  • Kauhanen Jussi, professori
  • Kauppinen Risto, järjestöjohtaja
  • Kela Anssi, levylaulaja
  • Kere Juha, molekyyligenetiikan professori
  • Kivi Harri, kuvataiteilija
  • Knihtilä Elina, näyttelijä
  • Kokko Hanna, professori
  • Koponen Mattijuhani, taiteilija
  • Korhola Atte, ympäristönmuutoksen professori
  • Korhonen Johanna, toimittaja
  • Kosonen Krista, näyttelijä
  • Krank Lea, toimitusjohtaja
  • Krohn Kai, biolääketieteen professori emeritus
  • Kuismin Eine, pääsihteeri, Sukuseurojen Keskusliitto
  • Kuustonen Mikko, sekatyömies
  • Könkkölä Kalle, toiminnanjohtaja, Kynnys ry
  • Laakia Raimo, yrittäjä
  • Lahtinen Simo, erityisasiantuntija
  • Lamponen Tuomo, KTM, koti-isä
  • Lappalainen Timo, toiminnanjohtaja, Kepa
  • Lehtinen Roope, toimitusjohtaja, Moskito Television
  • Lehto Leevi, runoilija, kustantaja
  • Lehtovuori Panu, kaupunkitutkimuksen professori
  • Liksom Rosa, kirjailija, kuvataiteilija
  • Lindgren Helena, laulaja
  • Lodenius Laura, toiminnanjohtaja, Rauhanliitto
  • Lounela Anu, tutkija, VTT
  • Lund Peter, professori
  • Lymi Tiina, näyttelijä ja ohjaaja
  • Malaska Pentti, professori emeritus
  • Mallinen Jukka, suomentaja, kirjailija
  • Mappes Johanna, akatemiaprofessori
  • Martin Kaari, tanssija, pedagogi, koreografi
  • Martin Roni, muusikko
  • Mattila Juhani, psykoanalyytikko, tietokirjailija
  • Mikkola Kauri, professori
  • Minkkinen Aimo, museon johtaja
  • Muurainen Olli, yrittäjä, Management Events ja Billnäsin ruukki
  • Mäkinen Jari, tiedetoimittaja
  • Neklayeva Eva, toiminnanjohtaja, Baltic Circle festivaali
  • Nieminen Alex, toimitusjohtaja, N2
  • Niemivirta Markku, professori
  • Nikula Riitta, professori emerita
  • Nurkse Lauri, ohjaaja
  • Nylén Antti, esseisti, suomentaja
  • Oksanen Sofi, kirjailija
  • Ovaskainen Kai, viestintäpäällikkö SOK
  • Pajukallio Arto, muusikko, toimittaja
  • Palonen Kari, valtio-opin professori
  • Penttinen-Lampisuo Tuuli, tuottaja
  • Piri Markku, muotoilija
  • Pirttilä Joonas, äänisuunnittelija
  • Pursiainen Christer, VTT
  • Pystynen Tiina, kirjailija, graafikko
  • Pääkkönen Jasper, näyttelijä
  • Rahikainen Maria "Mariska", laulaja, lauluntekijä
  • Ranta Helena, professori, oikeushammaslääkäri
  • Ranta Anneli, näyttelijä
  • Rinne Pasi, hallituksen puheenjohtaja, Gaia Group
  • Rinne Tapani, muusikko
  • Rislakki Eeropekka, maatilatorikauppias
  • Roiha Mikko, teatteriohjaaja
  • Roos Jukka, ent. kansanedustaja
  • Ruohomäki Harri, merijuristi
  • Räisänen Petri, joogaopettaja
  • Saisio Elsa, näyttelijä
  • Salmenperä Aleksi, elokuvaohjaaja
  • Salmi Vexi, sanoittaja, tuottaja
  • Salminen Johanna, Miss XL, yrittäjä
  • Salo Heikki, muusikko
  • Sauri Pekka, filosofian tohtori, apulaiskaupunginjohtaja
  • Sihvonen Petteri, jääkiekkoanalyytikko
  • Sinisalo Johanna, kirjailija
  • Sinisalo Mikko, projektijohtaja
  • Sippola Laura, muusikko
  • Soini Jorma, sosiaalineuvos
  • Sokka Sinikka, näyttelijä
  • Sorri Pentti, yrittäjä
  • Souri Katariina, taiteilija, kirjailija
  • Stranius Pentti, venäjän tutkija
  • Ståhl Katja, musiikki- ja media-ammattilainen
  • Suhonen Alpo, jääkiekkovalmentaja
  • Suokas Kyösti, II puheenjohtaja, Rakennusliitto
  • Suominen Jaakko, professori
  • Sutela Pekka, valtiotieteen tohtori
  • Syvälä Maria, kirjailijat
  • Tandefelt Liisi, näyttelijä
  • Tuurala Kati, world wide ohjelmajohtaja, Microsoft
  • Uotinen Jorma, tanssija, koreografi
  • Uschanov Tommi, tutkija, kääntäjä
  • Uusivirta Olavi, muusikko
  • Vaahtoranta Tapani, tohtori
  • Valkeapää Niko, laulaja, lauluntekijä
  • Vanhanen Mika, ENO-verkkokoulun johtaja
  • Vesala Paula, muusikko
  • Virtanen Jukka
  • Virtanen Liisa
  • Virtanen Ville, näyttelijä
  • Von Hertzen Jonne, muusikko
  • Von Hertzen Kie, muusikko
  • Von Hertzen Mikko, muusikko
  • Wanner-Salmi Katri, tiedottaja
  • Virtanen Rauli, toimittaja, tietokirjailija
  • Väisänen Hannu, kirjailija
  • Westerlund Bitte, toimittaja
  • Winter Gun, kuluttaja-aktivisti
  • Ylönen Lauri, muusikko
  • Yrjänä AW, muusikko, runoilija