-
Pekka Haaviston Suomessa kaikilla on hyvä hengittää!
-
Henkisesti pahoinvoiva Suomi tarvitsee eteensä uudenlaisen johtajan. Rauhantekijän, joka pystyy rakentamaan siltoja kuilujen ylitse ja luomaan innostavaa keskustelua vihan, pelon ja katkeruuden lietsonnan paikalle. Haluan maallamme olevan inhimillisyyden ja toivon kasvot. Siksi äänestän Pekka Haavistoa.
-
Pekka Haavisto on oikea ehdokas jatkamaan Koiviston, Ahtisaaren ja Halosen aloittamaa laajentuvan kansainvälisyyden ulkopolitiikkaa. Se on presidentin ydintehtävä. Liberaalina mutta vastuullisena, sovittelevana mutta lujana hän on kansakuntansa näköinen ja tapainen.
-
Pekka Haavisto omaa poikkeuksellisen kyvyn eheyttää henkistä ilmapiiriä, yksilöitäkin. Hän ei ole ketään vaastaan, vaan meidän kaikkien puolesta.
-
Pekka Haaviston on hankkinut vankan työkokemuksen maailman kriisialueilla. Tämä kokemus kertoo myös pelottomuudesta, rohkeudesta ja kyvystä tarttua toimeen, kun on tarve - kaikki ominaisuuksia joita toivon presidentillä olevan. Kriisialuekokemuksesta on hyötyä myös kotimaassa: kriisejä on täälläkin ja niihin tarvitaan Haaviston kaltaisen suurisydämisen ihmisen osaamista.
-
Pekka on sovinnon ja suvaitsevaisuuden hieno keulakuva.
-
Haavisto ei vedä suuren valtiomiehen roolia. Kun on pätevä, ei tarvitse esittää eikä peitellä mitään. Avarasydäminen, rohkea Suomi tarvitsee näköisensä presidentin.
-
En kaipaa johtajaa joka haikailee menneeseen, enkä liioin arroganttia yläpuolelle asettujaa. Olisi suurenmoista kulkea suomalaisena etulinjassa ja luottaa presidenttiin jolla on rohkeutta ja ymmärrystä toimia oikeudenmukaisemman maailman puolesta.
-
Nuorten syrjäytyminen on vakava uhka ja inhimillisesti väärin. Tämä on Pekka Haavistolle yksi tärkeimmistä asioista. Hän näkee nuorissa Suomen tulevaisuuden. Minä näen hänessä Suomen seuraavan presidentin.
-
Arvostan Pekka Haaviston työtä rauhan ja konfliktien ratkaisemisen eteen. Hänellä on kyky kuunnella, ymmärtää ja tulla koko kansan presidentiksi. Vierastan vihreää ympäristöfundamentalismia, mutta onneksi Pekka on toista maata - avaraa sellaista.
-
Suomessa ei tarpeeksi ymmärretä, kuinka valtavan positiivinen maine Pekalla on kansainvälisesti. Minulle hän edustaa sitä oikeaa Suomea – edistyksellistä, keskustelevaa, arvostettua. Fiksu mies. Kunnioitan syvästi.
-
Minulle kysymys on suvaitsevaisuudesta - tulevaisuudesta, jossa opetamme omilla arvoillamme tulevatkin sukupolvet taistelemaan paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Haluan että lapseni saavat elää aidosti monikulttuurisessa, hyväksyvässä ja avoimessa Suomessa. Inhimillisemmän Suomen puolesta. Siksi Pekka Haavisto.
-
Pekka on mielestäni luotettavin ja kansainvälisin edustaja seuraavaksi Suomen presidentiksi.
-
Pekka Haavisto suhtautuu Nato-jäsenyyteen huomattavasti suopeammin kuin minä, mutta toisaalta - ei presidentin tarvitse olla kaikesta kanssani samaa mieltä! Haavisto on tehnyt vaikuttavaa rauhanvälitystyötä viimeksi Afrikan kriiseissä. Tällainen rauhanosaaminen sopii Suomen presidentille erinomaisesti.
